maanantai 29. huhtikuuta 2019

117. Retkellä parhainta on eväät!

Kuvasta voisi päätellä, että se on otettu tammikuussa. Mutta ei! Kuva on otettu huhtikuun alkupuolella, kun visertäjämme oli lähtenyt retkeilemään yhden ryhmän kanssa. Toiveissa oli trangialla mehun lämmittäminen ja sen me toteutimme. Metsässä oli vielä kunnolla lunta, kun samaisella viikolla oli pari päivää aiemmin ollut rankka lumipyry. Puut antavat kuitenkin sellaisen suojan, että aurinko ei pääse koko ajan maahan paistamaan. Näin ollen lumi pysyy metsässä kauemman. Kadut olivat kuitenkin jo aika lumettomat.

Retkellä parhainta on aina eväät! Niin tälläkin kertaa ja mehu maistui kaikille :) Tällä kertaa tuli opastettua ryhmän aikuisia trangian käytössä. Tämän jälkeen kävimme vielä läpi jokamiehenoikeuksia. Aamupäivä meni metsässä hujauksessa.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

116. StarT-festareilla Vaasassa

Yksi vihervisertäjä osallistui StarT -festareille, jotka järjestettiin Vaasan yliopistolla huhtikuun alkupuolella.

No mikä ihmeen StarT? StarT on kilpailu, jonka järjestää Luma-Suomi. Kilpailu on kaikille avoin ja sieltä löytyy erilaisia sarjoja. StarT:n tarkoituksena on löytää toimintamalleja, missä opitaan yhdessä tekemällä. Luma lyhenne tarkoittaa luonnontieteitä ja matematiikkaa. Löydät lisää tietoa StarT:sta https://start.luma.fi/

Me vihervisertäjät osallistuimme Hyvä käytänne -sarjaan tällä vihervisertäjämallillamme. Alueellisessa kilpailuissa voitimme oman sarjamme!

Mutta mikä ihme on StarT-festarit? Festareille vihervisertäjä osallistui yhdessä kahden päiväkotiryhmän kanssa, jotka olivat osallistuneet StarT -kilpailuun omilla projekteillaan. Festareilla meille oli järjestetty toimintapaja, jossa aiheena oli kelluuko vai uppoaako. Sitten pääsimme tekemään vielä kuvassa näkyvät omat laivat! Todella kiva toiminnallinen paja päiväkoti-ikäisille lapsille. Tämän jälkeen meillä oli ruokailu ja festareille osallistujien töiden näyttely. Täällä jokainen sai esitellä oman projektinsa muille osallistujille ja tuomareille. Päivän päätteeksi oli vielä palkintojen jako. Päivä oli todella kiva ja suosittelen kaikkia päiväkotiryhmiä osallistumaan StarTiin omilla projekteilla. Ei tarvitse olla isoja projekteja vaan niitä mitä siellä omassa arjessa syntyyn. Osallistumalla StarT:n saa apua alueesi omalta lumakeskukselta. Tämä apu on todella hyvä, koska näiden vinkkien avulla saa lisäulottuvuuksia omiin projekteihin.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

115. Sämpylöiden leivontaa

Tänään visertäjä oli liikkeellä jauhojen kanssa. Meidän päivän aiheena oli sämpylöiden leivonta. Ohjeena meillä oli valion sämpyläohje, joka oli jo hyväksi todettu. Ohjeen löydät täältä: https://www.valio.fi/reseptit/sampylat/

Ohje, millä tavalla me teimme. Me teimme kaksi taikinaa, toisessa oli vettä ja toisessa maitoa.
5dl maitoa tai vettä
50g hiivaa
2 rl sokeria
1,5 tl suolaa
3dl kaurahiutaleita
7dl sämpyläjauhoja
n. 0,5 dl sulatettua voita

Ensin neste ja hiiva sekoitettiin. Sen jälkeen lisättiin suola ja sokeri. Sitten sekaan sekoitettiin kaurahiutaleet sekä sämpyläjauhot. Lopuksi sulatettu voi.

Vähän aikaan taikinan annettiin nousta, jonka jälkeen laitettiin pellille, uuniin 225 astetta ja 12 min.
Eli täysin tehtiin valion ohjeen mukaisesti, paitsi toisella kertaa käytettiin vettä maidon sijaan. Tämän on hyvä ohje siinäkin mielessä, että sitä voi varioida oman mielenmukaisesti.

Taikina on todella helppo tehdä ihan pienempien apuleipurien kanssa, koska kaikki vain sekoitetaan keskenään.  "Pyörittäjät" muuttuivat "taikinan koemaistajiksi" tällä kertaa, joten aikuinen laittoi lopulta sämpylät pellille. Taikina oli todella riittoisa, kun kaksinkertaisena tehtiin.

PS. Kyllä oli hyviä sämpylöitä!