perjantai 28. syyskuuta 2018

86. Kuormaliinat ensimmäistä kertaa tosi toimissa

Lapset tykkäävät erilaisista radoista. Yksi suosittu edelleen on klipsirata. Nyt halusimme kehitellä jotain uutta. Meillä oli kaksi kuormaliinaa. Tämän idean laittaa kuormaliinat puiden ympärille saimme muutamalta työkaverilta keväällä. Lisäsimme tähän vielä toisen kuormaliinan yläpuolelle. Näin lapset eivät tarvinneet aikuisen auttavaa kättä, vaan pääsivät itse menemään edestakaisin kuormaliinaa pitkin. He vielä itse keksivät mennä kuormaliinojen väliin. Helppo, yksinkertainen idea, jonka voi toteuttaa vaikka päiväkodin pihassa.

tiistai 25. syyskuuta 2018

85. Me pestään itte kasvihuoneen ikkunat!

Meille on rakentumassa päiväkodille oma kasvihuone. Se rakennetaan vanhoista ikkunaruuduista. Vanhoja käytettyjä ruutuja kun ovat, ne ovat saaneet oman pölykerroksensa pintaan. Ikkunat oli siis pakko pestä.

Yksi iltapäivä sitten tuumasta toimeen. Heitin idean lapsille "Kuka haluaa tulla pesemään ikkunoita pihalle?" Kerrankin 15 vapaaehtoista tuli. No, miksipä kaikki halukkaat ei voisi tulla. Kengät jalkaan menoksi. Koskaan omalla kohdalla ikkunoiden pesu ei ole ollut yhtä vauhdikasta. Pesijät viuhtoivat menemään, aluksi ei maltettu odottaa edes että rätin saisi itselleen.

Haasteeksi ei edes muodostuneet ylimmät ikkunat, jotka olivat noin kahden metrin korkeudella. Mahtava oli katsella, kun kerrankin tuli pestyä myös kaikki mielikuvitusikkunatkin.

Tää oli just sitä, mitä yrittäjyyskasvatus on pohjimmiltaan. ME YRITETTIIN ITTE!

tiistai 18. syyskuuta 2018

84. Tasapainoilua

Aurinkoinen sää ja metsässä on mukava olla. Metsästä löysimme puun paloja ja keppejä, mistä on mukava rakentaa. Yksi kekseliäs kaveri rakensi itselleen tasapainolaudan, josta tuli hitti muidenkin keskuudessa. Näin saimme aikaan metsäjumpat.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

83.Tutustutaan a-kirjaimeen

Joka syksyinen eskari alkaa a-kirjaimella. Meillä on kirjaton eskari eli toiminnan kautta. Kynätehtävät ovat toki meidän yksi osa arkea. Tässä on hyvä esimerkki, miten muuten voi harjoitella myös tunnistamista.

maanantai 10. syyskuuta 2018

82. Tiikerin retkipäivä



Tänään tiikeri lähti yhden vihervisetäjän kanssa retkeilemään. Tiikeri on kaukaa tänne pohjolaan matkannut, ja hän halusi päästä tutustumaan meidän metsiin. Tiikerillä oli innokkaat kaverit, jotka veivät häntä eri paikkoihin ja näyttivät metsän parhaita paikkoja. Tiikeri esitteli uusille kavereilleen, myös omat karvamatokaverinsa, joita sitten innostuttiin metsän lisäksi etsimään hiekkalaatikoltakin.
Kiva päivä oli tänään!

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

81. Visertäjä tällä viikolla liikenteessä!

Tällä viikolla yhdellä visertäjällä oli mahdollisuus päästä metsäilemään ja viemään ideoita toiseen yksikköön.

Etsimme karvamatoja ja mitä kaikkia värejä löytyy metsästä. Ja ennen kaikkea toinen ryhmä sai mahat täyteen puolukoista. Vähän harmiteltiin, kun eväitä ei ollut mukana, mutta onneksi saamme nauttia luonnon omista "eväistä".

VINKKI! Maalia myivistä kaupoista saa värimallikortteja. Me laminoimme kortit, jotta ne olisivat pidempi ikäisiä. Kirkkaat selkeät värikortit toimivat hyvin metsässä. Löysimme montaa eri väriä metsästä.

tiistai 4. syyskuuta 2018

80." Me halutaan siivota!"

"Saadaanko me siivota varasto?"
"Ilman muuta!" -Jos tuollaiseen kysymykseen voi muuta vastata.

Seuraava keskustelu 5 min myöhemmin.
"Mikä viikonpäivä tänään on?"
"Mikäs se olikaan...?"
"Tiistai! Käviskö, että aina tiistaisin on siivouspäivä??"
"Käy, vaikka olisi joka päivä siivouspäivä."

On se hienoa, kun nämä kaverit on näin omatoimisia kavereita :)
Itte tehdään ja toimitaan. Pienestä se lähtee.