torstai 30. marraskuuta 2017

Meidän joulukalenteri

Joulun odotus alkoi meidän osalta jo puolessa välissä marraskuuta, kun leivoimme pipareita.

Joulukuun kunniaksi julkaisemme joulukuun jokaisena päivänä jouluaattoon asti postauksen meidän tekemisistä. 

maanantai 27. marraskuuta 2017

14.Vierailulla kaupassa





Meidän hankkeen yhtenä yhteistyökumppanina toimii Ylistaron S-market, joten teimme retken sinne 5.9.2017. Itse kauppa oli monelle lapselle tuttu paikka, mutta yhdessä tällä porukalla emme ole siellä käyneet. Ja nyt pääsimme tutustumaan, mitä kaikki työntekijät tekevät siellä kaupassa.


Kaupassa pääsimme jokainen kokeilemaan kassan käyttöä ja toimimaan kassanhoitajina. Kävimme myös pakastimessa, jossa oli tosi kylmä! Hurr.... Kaupassa näimme myös monia tuttuja juttuja, joita syömme kotona ja päiväkodissa.


Kiitos, kun saimme käydä vierailulla! Toivottavasti pääsemme joskus uudestaan.

torstai 23. marraskuuta 2017

13. Tietoa etsimässä kirjastoautolla

Meidän päiväkodilla käy joka keskiviikko kirjastoauto ja lasten kanssa siellä vierailemme melkein kerran kuukaudessa. Tänä vuonna olemme käyneet jo kolme kertaa. Välillä lapset saavat itse valita, minkälaisia kirjoja haluaisivat lainata, mutta välillä on hyvä lähteä itse yhdessä etsimään tietoa asiasta, joka sillä hetkellä puhuttaa teidän ryhmää.


Kuinka tärkeitä lapsille onkaan retket kirjastoautolle ja kun he saavat sieltä lainata yhden kirjan. Monesti kirjastoautolla käynnin jälkeen lapset haluavat lukea kirjoja, mitä juuri on lainattu.


Kirjastosta löytyy myös monenlaista tietoa. Esimerkiksi lintuteeman ympärillä ollessamme, yksi reissuistamme suuntautui kirjastoautolle ja lainasimme sieltä pussillisen lintuaiheisia kirjoja.
Minkähän kirjan sitä valitsisin?

maanantai 20. marraskuuta 2017

12.Suomi 100 juhlakuusen istutus

Osallistuimme viime vuoden metsäeskariryhmämme kanssa Tulevaisuuden kuusi -kilpailuun!
Järjestimme oman luonnon päivän viime toukokuussa, luonnonpäivänä, ja siitä julkaisimme kuvan twitterissa #karataanluontoon ja #luonnonpäivät.


Kuva löytyy tästä SatulinnaSJK



Syyskuussa yhtenä maanantaina saimme sitten iloista sähköpostia, että meidän ryhmä oli voittanut kilpailun. Me saimme palkinnoksi Tulevaisuuden kuusi -paketin, joka sisälsi kuusen taimen, kuparilaatan ja tulevaisuuden kuusi -kirjan.


Kuusen istuttamisen kunniaksi me järjestimme päiväkodissa ns. istutusjuhlan, johon osallistui useampi päiväkodin ryhmä.


torstai 16. marraskuuta 2017

11. Lintuja lentää!

Meidän päiväkodilla on puu, joka vuodenaikojen mukaan muuntautuu ympäristöön sopivaksi. Syksyllä puu oli saanut ylleen värikkään lehtipeitteen.



Me lasten kanssa olemme puhuneet linnuista, niiden äänistä, nimistä ja kaikesta lintuihin liittyvästä. Yksi lapsista ehdotti kerran, "Voitaisko me askarrella joskus lintuja", joten päätimme askarrella puuhun lintuja.



Birdlife sivuston löysimme jo viime keväänä, kun osallistuimme silloisen ryhmän kanssa lintuviikkoon. Sivustolta löytyy materiaalia opetuskäyttöön ja sieltä lasten kanssa bongasimme lintuvärityskuvia. Jokainen lapsi sai valita mieleisimmän kuvan ja värittää sen. Lintukirjasta yritimme katsoa vähän ohjeita, mutta aika moni lintu sai omanlaisensa värityksen.


Värittämisen jälkeen jokainen lapsi leikkasi oman lintunsa paperista irti ja linnut laminoitiin sen jälkeen, joten niistä tuli kiiltäviä. Kävimme sitten lopuksi yhdessä lasten kanssa kiinnittämässä linnut puuhun, kaikkien lehtien ympärille.




maanantai 13. marraskuuta 2017

10. Tulevaisuuden robotti!



Osallistuimme lasten kanssa tulevaisuuden robotti kilpailuun!
Tässä on meidän tarina, miten robotti syntyi:


Ajatuksena ja lähtökohtana oli, millainen robotti voisi suojella itse istuttamiamme tomaatteja sekä paprikoita.


”Sehän on linnunpelätin, koska linnut syö meidän vihannekset!”
”Sen pää liikkuu ja kädet”
”Sen pitää äännellä, jotta linnut ei tuu syömään niitä”


Näiden ajatusten pohjalta lähdimme maalaamaan omaa suunnitelmaa robottilinnunpelättimestä. Ideoita ja suunnitelmia tuli siis yhtä monta, kun oli maalaajia. Osa teki useammankin suunnitelman.

Yksi ajatus jäi mietityttämään: ”Miten niistä roboteista saa puhuvia?”


Seuraava vaihe; mistä tällainen robotti tehtäisiin? Vastaus oli: kierrätysmateriaalista!

Äiteiltä ja isiltä pyydettiin vähän apuja, että saatiin isot kasat materiaalia kerättyä. Ja niitähän tuli paljon. Roboteista tuli muun muassa tällaisia.












Sai tehdä kaverin kanssa tai yksin. ”Jos teki kaverin kanssa, niin niistähän saa tehtyä isomman!” Näin totesi yksi lapsista J


Työn touhussa sitten välähti: ”Laitetaan se meidän musta juttu sinne robotin sisälle, niin sitten puhelimesta soitetaan ääntä!"

TÄÄ ON MEIDÄN MUSTA JUTTU -> BLUETHOOT –KAIUTIN!


Ja robottien valmistuttua, oli vielä yksi ratkaistava asia. Saadaanko robotti puhumaan?




SEHÄN ONNISTUI!!!


Enää täytyi vain valita oikea ääni. Kokeilimme helmipöllön ja mustarastaan ääntä, lisäksi kummituslaulua. Voittajaääneksi lapset valitsivat smurffilaulun äänen! Sen voimalla linnunpelätin suojelisi meidän tomaatteja sekä paprikoita linnuilta.
Alla olevalla videolla näkyy, kun testasimme linnunpelättimen ääniä yhteen roboteista.


perjantai 10. marraskuuta 2017

9. Tiesitkö, että meidän seikkailuja löytyy myös twitteristä?



Meillä ei twitterissä ole omaa tiliä, mutta päiväkotimme sivulla
näet meidän touhuja. Käyppä kurkkaamassa @SatulinnaSJK

Viimeisin twiittaus meistä kertoo, kun istutimme kanervia. Siitä myöhemmin täällä blogissa :)


torstai 9. marraskuuta 2017

8. Samettikukkien istutus




Meidän ahkerat puutarhanhoitajat istutti elokuussa samettiruusuja! Kukat olivat kaikkien ilona pääovella pitkälle syksyyn asti.

maanantai 6. marraskuuta 2017

7. Nam nam hedelmää ja kasvista

Maistelimme:
  • Päärynää
  • Banaania
  • Hunajamelonia
  • Granaattiomenaa
  • Omenaa
  • Luumua
  • Tomaattia
  • Kurkkua
  • Paprikaa
  • Kukkakaalia

Ihan itse kokeiltiin pilkkoa. Jokainen pilkkoi jonkin hedelmän tai vihanneksen. Sen jälkeen sitten sai tarjoilla kaikille kavereille maistiaisia. Piti muistaa sanoa kaverille "Ole hyvä!" ja "Kiitos!"



torstai 2. marraskuuta 2017

6. Vierailulla omalla keittiöllä

"Ketä on ihmiset, jotka me nähdään joka päivä? Mitä ne oikein tekee? Mistä se ruoka tulee meidän lautasille?"

 Vaikka kuinka monta kysymystä ja niihin lähdimme etsimään vastauksia. Pääsimme tutustumaan omalle keittiöllemme. Meidän päiväkodin yhteydessä on keittiö, josta lähtee ruokaa muihin paikkoihin. Siellä näimme erilaisia koneita.


Miten iso, jättiläismäinen tiskikone toimii tai miksi isolla porakoneen näköisellä laitteella sekoitettiin meidän kasvissosekeittoa? Tällaisia ajatuksia nousi vierailun aikana. Me päästiin itse jopa vähän kokeilemaan koneita. Ai, miten kivaa! Lopuksi teimme sopimuksen keittiön henkilökunnan kanssa, että kun me palautamme ruokailun jälkeen lautasen, ne on syöty ihan tyhjiksi. Näin tiskikone ei mene tukkoon! Lisäksi syömme sen, minkä itse otamme, jotta ei tulisi ahmittua vain ruokaa lautaselle.
Ihan itte saatiin sekoittaa päivän keittoa!